Suositun Sähkökatkokartan ilme uudistui

19.5.2021 | Asiakkaat

Energiateollisuuden Sähkökatkokartta sai uuden ilmeen, kun palvelun rakennetta, ulkoasua ja sisältöjä uudistettiin kevään aikana. Uudistukset toteutettiin yhdessä palvelun toimittajan Enerity Solutions Oy:n kanssa. ”Sähkökatkokartta siirtyi nyt kerralla uudelle vuosikymmenelle. Viiden vuoden aikana pilottiversioksi suunniteltu palvelu täytti paikkansa ja siitä muodostui Energiateollisuuden eniten käytetty verkkopalvelu”, kertoo Energiateollisuuden energiaverkoista vastaava johtaja Kenneth Hänninen.

 

Sähkökatkokartta
Sähkökatkokartta-palvelun etusivulta löydät helposti ajankohtaisen tiedon mm. sähköttömien kotitalouksien määristä sekä sijainneista.

 

Uudistunut kartta tarjoaa käyttäjilleen visuaalisesti havainnollisemman ulkoasun. Kaikki tieto on pakattu samalle sivulle, ja historiadataa pystyy tarkastelemaan pidemmältä aikaväliltä. Myös sähköttömien asiakkaiden määrää tietyllä ajanhetkellä pääsee tutkimaan paremmin. Merkittävä muutos on myös se, että korjauksista aiheutuvat työkatkot ja luonnonilmiöistä johtuvat vikakatkot näkyvät kartassa erikseen. Asiakasmäärällä mitattuna palvelun kattavuus on lähes 100 prosenttia ja sen ulkopuolella on enää 10 pientä verkkoyhtiötä.

Vuoden vaihteessa 5 vuotta täyttäneen Sähkökatkokartan uskollinen käyttäjäkunta on kasvanut nopeasti vuosi vuodelta. Viime vuonna palvelua käytettiin jopa yli miljoona kertaa ja sivuilla käy myrskyjen aikana kymmeniätuhansia ainoastaan yhdessä tunnissa. Sähkökatkokarttaa käyttävät media, yksityishenkilöt, viranomaiset ja verkkoyhtiöt. Käyttäjäryhmien tarpeet vaihtelevat hieman, mutta sivuilla vierailun perimmäinen syy on sama: löytää nimenmukaisesti tietoa Suomessa esiintyvistä sähkökatkoista.

Lisätietoa Sähkökatkokartasta ja uudistuksesta löydät Energiateollisuuden sivuilta. Uudistunutta palvelua pääset puolestaan ihailemaan täältä.